Väitöskirjat

null Festivaalituotannon merkitysten verkosto ja johtaminen. Tapaustutkimuksia suomalaisista taidefestivaaleista

Luonila, Mervi
Uniarts / SibA
26 marraskuuta 2016 - 00:00:00

Mervi Luonila on tutkinut väitöskirjassaan sitä, miten taidefestivaalien elinvoimaisuudelle keskeisiä yhteistyöverkostoja muodostetaan ja mitä verkostomainen tuotantorakenne tarkoittaa festivaalin johtamisessa. Luonilan väitöskirja Festivaalituotannon merkitysten verkosto ja johtaminen. Tapaustutkimuksia suomalaisista taidefestivaaleista on ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta taidehallinnon alalta valmistunut väitöskirja.

Taidefestivaaleilla on Suomessa pitkät perinteet. Ne ovat vakiintuneet kiinteäksi osaksi taidetuotannon rakenteita ja täydentäneet julkisten taidelaitosten tarjontaa. Festivaalituotannot ovat kuitenkin aina projekteja, vaikka usein niitä pidetään jopa vakiintuneina taiteen tuottamisen rakenteina.

Luonila on selvittänyt tutkimuksessaan sitä, millä tavoin projektimaisesti tuotetun taidefestivaalin ominaispiirteet, resursointi sekä tuotantoverkosto vaikuttavat festivaalin organisoitumiseen ja erityisesti sen johtamiseen. Hän tarkasteli festivaalijohtamista viiden porilaisen ja seinäjokelaisen festivaalin sekä näiden kumppanuuksien näkökulmasta. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona olivat teemahaastattelut.

Luonilan mukaan festivaalituotannossa taiteen tuottamiseen ei voida keskittyä ainoastaan yksittäisenä projektina. Hänen mukaansa tuotantoa on tarkasteltava taidekentän, yhteiskunnan ja festivaalia ympäröivän yhteisön osana, sillä yleisö ja eri yhteistyötahot ovat keskeinen osa toistuvaa festivaalituotantoa ja sen tavoitteena olevaa festivaalielämystä. Luonilan tutkimus paljastaa, että festivaalijohtaminen on erilaisten kulttuuristen, sosiaalisten ja taloudellista arvoa luovien merkitysten verkoston johtamista, joka tähtää "yhteisen asian" kulttuurin rakentamiseen festivaalin ympärille. Siksi festivaalijohdon on tärkeää ylläpitää jatkuvaa vuorovaikutusta festivaalin, tuotannossa mukana olevien yhteistyötahojen ja yleisön muodostamassa verkostossa.

- Jokainen festivaali ja sen tuotanto on ainutlaatuinen. Festivaalijohtamisessa tärkeää on tuntea oma festivaali, sen sisältö ja toimintaympäristö. Vain näistä tekijöistä muodostuvan festivaalituotteen avulla voidaan muodostaa yhteistä arvoa luovia yhteistyömahdollisuuksia, festivaalikokemuksia ja yhteisöllisiä elämyksiä, Luonila tiivistää.

Lisätietoja:
Mervi Luonila (mervi.luonila@uniarts.fi)

ARSCA-tietokannan linkki Luonilan työhön