Väitöstutkijat ja tohtorihankkeet

null Dynamics of Record Production in Finland in the Age of Internet

Kaitajärvi-Tiekso, Juho
TaY

Viime vuosikymmeninä Internetin musiikinjakelumahdollisuudet ja ohjelmistopohjainen äänitystekniikka on kehittynyt niin pitkälle, että tuotannon rakenteet ovat muuttuneet olennaisesti. Tästä näyttäisi seuraavan kehitystä, joka voidaan jakaa tiivistetysti kolmeen trendiin. Ensimmäinen suuntaus on, että internetin on-demand palvelut kuten Youtube ja Spotify syrjäyttävät hiljalleen fyysisten levyjen kysynnän massamarkkinoilla. Fyysisille levyillekin löytyy kysyntää, mutta pienemässä mittakaavassa erityisten harrastajien keskuudessa. Lisäksi äänitteiden tuotanto on jalkautumassa ammattilaisten käsistä tavallisille musiikinharrastajille. Tähän liittyy myös vaihdantatalouden ulkopuolinen äänitteiden jakelu, jossa internetpalveluiden kautta jaellaan joko harrastajien tekemää tai laittomasti kopioitua musiikkia. Kolmannen kehityssuunnan mukaan kuuntelijan rooli muuttuu aktiivisemmaksi, kun digitaalitekniikan myötä äänitteiden järjestely soittolistoiksi ja muokkaus vaikkapa musiikkivideoiksi on yhä vaivattomampaa. Nämä kehityssuunnat näyttäisivät johtavan paitsi myllerryksiin musiikkiteollisuuden rakenteessa myös siihen, että erityisesti pienten aatteellisten äänitetuottajien rooli on muuttumassa.

Tutkimus Dynamics of Record Production in Finland in the Internet Age tarkastelee musiikkialan rakennemuutosta riippumattomiksi mikrolevymerkeiksi määriteltyjen pienten äänitetuottajien osalta. Tutkimus keskittyy kolmeen teemaan: mikrolevy-yhtiöiden uuteen rooliin, ammattimaisen ja amatöörituotannon väliseen suhteeseen ja äänitetuotannon valta-asetelmiin 2000-luvulla. Mikrolevy-yhtiöt voi hahmottaa tuotantoaktivisteiksi, jotka puolustavat julkaisutoiminnallaan esteettisiä tai aatteellisia arvoja, jotka ovat vaihtoehtoisia taloudellisesti menestyvälle hegemoniselle tuotannolle. Tällaisiksi äänitetuottajiksi voi määritellä Suomessa esimerkiksi Fonal Recordsin, Ektro Recordsin, Helmi-levyt, Harmönia Recordsin ja monia muita. Mitä tapahtuu mikrolevy-yhtiöille internetin uusien musiikinjakelumahdollisuuksien myötä, kun musiikkia voidaan jakaa ilmaiseksi suoraan tekijöiltä käyttäjille? Mikrolevymerkit ovat avainasemassa, kun kartoitetaan taiteen ja talouden sekä amatööriyden ja ammattilaisuuden välisiä jännitteitä. Ne tasapainoilevat sillä harmaalla alueella, joka näiden jää näiden vastakohtaparien väliin – tosin näiden vastakohtaisuuksienkin nähdään haihtuvan luovan talouden ja teknologisen demokratisaation aikakaudella.

Lisätietoja:
Juho Kaitajärvi
juho.kaitajarvi[ät]gmail.com
http://www.kudoskollektiivi.fi/p/juho-kaitajarvi.html