Väitöstutkijat ja tohtorihankkeet

null Kehollisuuden, affektien ja sukupuolisuuden kokemukset transnationaalisessa bulgarialaisessa laulussa

Kujanpää, Emmi
HY

Väitöskirjassani tarkastelen etnografisin menetelmin transnationaalista bulgarialaista kansanlaulua ja sen esittämiseen liittyviä kehollisuuden, affektien sekä sukupuolisuuden kokemuksia eri kulttuurisissa ja kansallisissa konteksteissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kehollisia ja affektiivisia kokemuksia voimakasääninen ja ornamentoitu, pääasiassa naisten esittämä bulgarialainen kansanlaulutyyli sen esittäjissä synnyttää. Samalla pyritään analysoimaan bulgarialaisen kansanlaulun esittämisen ja sukupuolen rakentumisen välisiä suhteita. Tutkimus tuottaa uutta tietoa musiikin transnationaalisuuden tutkimuksen, musiikin taiteellisen tutkimuksen, esitystutkimuksen, musiikin kehollisuuden tutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen risteyskohdissa. 

Metodologisesti tutkimus pyrkii kehittämään musiikin esittämisen tutkimuksessa yhä suhteellisen tuoretta intersektionaalista tutkimusotetta. Väitöskirjan pääasiallinen tutkimusaineisto tuotetaan bulgarialaisten kansanlaulun esittäjien haastatteluista Bulgariasta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta (12 tutkimushaastattelua). Sovellan etnografisia menetelmiä myös oman ylirajaiseen bulgarialaiseen kansanlauluun liittyvän muusikkotyöskentelyni tallentamiseen ja tutkimiseen ja käyn vuoropuhelua muun tutkimusaineiston kanssa hyödyntäen autoetnografista tutkimusotetta. Jatkan väitöskirjahankkeen myötä vuonna 2017 aloittamaani taiteellista ja tutkimuksellista yhteistyötä bulgarialaisen Le Mystère des Voix Bulgares -kuoron (BG) kanssa. 

Tutkimus nostaa esiin erityisesti bulgarialaisten naislaulajien kokemuksia, jotka eivät ole aiemmin juuri olleet esillä bulgarialaiseen kansanlauluun liittyvässä tutkimuksessa. Tutkimuksella on myös laajoja sovellusmahdollisuuksia laulunopetuksen sekä transnationaalisten muusikkoverkostojen toiminnan kehittämiseen EU:n alueella ja Yhdysvalloissa. Lisäksi tutkimus synnyttää yhtenä esimerkkinä tuoretta tietoa koronapandemian vaikutuksista ylirajaiseen musiikilliseen yhteistyöhön avaten näkökulmia esimerkiksi EU:n tulevaisuuden kulttuuripoliittisia linjauksia varten.