Nimetön Sites - sisältöblokki kuvalla
Untitled Sites - sisältöblokki kuvalla

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

 

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto on kahdeksan yliopiston yhteistyöväylä. Verkostoon kuuluvat Taideyliopiston Historiafoorumi ja Sibelius-Akatemia, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto sekä Åbo Akademi.

Verkosto jatkaa vuoden 2015 lopussa päättyneen Musiikintutkimuksen tohtoriohjelman työtä. Toiminnassa säilyy keskeinen toiminta-ajatus edeltäneen ohjelman toimintakaudelta 2012–2015: tarkoituksena on yhdistää voimat musiikin ja sitä ympäröivän kulttuurisen todellisuuden monitieteisen tutkimuksen edistämiseksi.

Verkostoon kuuluvat tohtoriopiskelijat ovat jatko-opiskelijoita jossain verkoston partneriyliopistossa; omia tohtorikoulutuspaikkoja ei verkostolla ole tarjolla.

null FM Kristian Wahlströmin (HY) nippupäivä Zoomissa 23.3.2021



FM Kristian Wahlströmin (HY) harjoitusväitös eli ”nippupäivä” järjestetään 23.3.2021 kello 14–18 Zoomissa. Tapahtuman järjestää Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto osana vuotuista talvikouluseminaariaan.

Wahlströmin väitöskirjan otsikko on "Student-Centered Musical Expert Pedagogy in Popular Music and Hard Rock Groove – a Design-Based and Psychodynamic Approach" (ks. abstrakti alla), ja tilaisuudessa opponenttina toimii tutkijatohtori Tuulikki Laes Taideyliopistosta. Tiilaisuus järjestetään englanniksi. Harjoitusväitös noudattaa tavanomaista suomalaisen väitöstilaisuuden kaavaa, ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä tapahtuman lopussa.

Kaikki kiinnostuneet verkoston jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan. Pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaan online-lomakkeella 16.3.2021 mennessä. Lisätietoja (ml. Zoom-linkki ja väitöskirjan osia) löytyy ja/tai päivitetään talvikoulun Moodle-sivuille. Moodle-linkit ja ohjeet Moodle-kirjautumiseen löydät vahvistussähköpostista, jonka saat automaattisesti rekisteröitymislomakkeen täytettyäsi. Jos mieleen tulee kysymyksiä tapahtumaan liittyen, otathan yhteyttä verkoston koordinaattoriin (nuppu.koivisto@uniarts.fi, puh. 0504779213).

Verkosto järjestää myös kaksi muuta nippupäivää talvikoulun liepeillä – FM Janne Palkiston (TY, 22.2.2021, kello 10-14, ilmoittautumiseen) ja FM Sanna Qvickin (HY, 24.2.2021 kello 14-18, ilmoittautumiseen). Niihin ennättää ilmoittautua vielä tänään 15.2.2021.