Nimetön Sites - sisältöblokki kuvalla
Untitled Sites - sisältöblokki kuvalla

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

 

Musiikintutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto on kahdeksan yliopiston yhteistyöväylä. Verkostoon kuuluvat Taideyliopiston Historiafoorumi ja Sibelius-Akatemia, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto sekä Åbo Akademi.

Verkosto jatkaa vuoden 2015 lopussa päättyneen Musiikintutkimuksen tohtoriohjelman työtä. Toiminnassa säilyy keskeinen toiminta-ajatus edeltäneen ohjelman toimintakaudelta 2012–2015: tarkoituksena on yhdistää voimat musiikin ja sitä ympäröivän kulttuurisen todellisuuden monitieteisen tutkimuksen edistämiseksi.

Verkostoon kuuluvat tohtoriopiskelijat ovat jatko-opiskelijoita jossain verkoston partneriyliopistossa; omia tohtorikoulutuspaikkoja ei verkostolla ole tarjolla.

null MuToVe-syyskoulu 2020: ajankohta muuttunut



Päätökset MuToVe-syyskouluun 2020 hyväksytyistä hakijoista on nyt tehty ja tieto päätöksistä lähetetty hakijoille sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistujille!

Syyskoulun ajankohtaa on sen sijaan ikävä kyllä jouduttu tällä kertaa siirtämään. MuToVe-johtoryhmä on COVID-19-pandemian vuoksi ja tarkkaan asiaa harkittuaan päätynyt siihen ratkaisuun, että vuoden 2020 syyskoulun ajankohtaa joudutaan poikkeuksellisesti lykkäämään helmikuulle 2021. Koska tilanne näyttää syksyn osalta edelleen epävarmalta ja koska syyskoulun osallistujien turvallisuus ja terveys ovat aina etusijalla, kaikki riskit on syytä minimoida. 

Syyskoulun uudet päivämäärät ovat 17.–19.2.2021, ja tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Kallio-Kuninkalassa. Johtoryhmä seuraa viranomaisten ja yliopistojen ohjeistuksia tiiviisti koko syksyn ajan. Mikäli tautitilanne näyttää vielä vuodenvaihteessa 2020–21 uhkaavalta, ryhdymme harkitsemaan muita vaihtoehtoja kuten tapahtuman järjestämistä etäyhteyksin. Rekisteröitymisestä, vierailuluennoitsijoista ja muista käytännön asioista tiedotetaan viimeistään syksyn aikana tarkemmin.

Kaikissa syyskouluun ja verkoston toimintaan liittyvissä kysymyksissä auttaa verkoston koordinaattori (nuppu.koivisto@uniarts.fi, puh. 0504779213).