Väitöstutkimuksessaan Anna-Elena Pääkkölä pyrkii selittämään kink-erotiikan viehätysvoimaa elokuvamusiikissa, populaarimusiikissa, musiikkivideoissa ja oopperassa, sekä Fifty Shades-ilmiössä. Pääkkölä lähestyy aihetta kriittisen tarkastelun sekä kulttuurisen musiikin tutkimuksen ja audiovisuaalisen analyysin kautta.

Sadomasokistinen erotiikka on ollut osana populaarikulttuuria aina, näkyvimmin 1700-luvulta lähtien. Usein on väitetty, että fiktiiviset sadomasokismin kuvaukset on tehty joko koomisina ja pikkutuhmina, tai vaihtoehtoisesti outoina kuvauksina seksuaalipervoista. Tutkimuksessaan Pääkkölä tulee tulokseen, että vaikka perversion leima on nykyisin poistettu sadomasokismista, sekä koominen että outo kuvaustapa tekevät erotiikasta nimenomaan sadomasokistisen.

– Vaikka seksuaalista vapautta pidetään tärkeänä ja jopa juhlistetaan, usein siihen liitetään myös jotain vakavampaa viestiä. Esimerkiksi Rihannan musiikkivideo S&M leikittelee seksualisoidulla tyttömäisyydellä, mutta artistin oma kotiväkivaltatausta sekä kysymykset värillisten naisten asemasta musiikkikentällä tuovat tummemman sävyn sadomasokismin kuvaukseen, Pääkkölä kertoo.

Musiikki kuvaa sadomasokismia luomalla mielikuvia kehollisuudesta

Sadomasokistisen erotiikan tekee näkyväksi moni eri seikka, jotka kaikki perustuvat sadomasokismin laajempaan ajatukseen seksistä isompana kokonaisuutena kuin mitä arjessa kenties ajatellaan. Sadomasokisti näkee seksin mielentilana, joka hämmentää ajan ja paikan tuntua.

Pääkkölän mukaan sadomasokisti seksualisoi myös oman ja toisten kehon häpeämättä, mikä tekee sadomasokismista mahdollisesti myös voimauttavan kokemuksen. Koko keho erotisoidaan, jolloin jokainen tuntemus, oli se sitten mielihyvää tai kipua, voidaan kokea eroottisena.

– Musiikillisesti tätä kuvataan moniaistillisin keinoin, jossa musiikki tuotetaan luomalla mielikuvia kehollisuudesta. Musiikkiin voidaan esimerkiksi lisätä kehollisia ääniä, elokuvan ääniraitaa voidaan korostaa kosketuksen äänien kohdalta, tai rytmikäs musiikki luo mielikuvia ja halua tanssia, eli osallistua musiikkiin kehollisin keinoin, Pääkkölä selittää.

Sadomasokismi tekee monimutkaiset valtasuhteet näkyviksi

Uusimpana esimerkkinä sadomasokismista populaarikulttuurissa lienee Fifty Shades -kirjat ja elokuvat, joista moni on esittänyt kritiikkiä liittyen juonen salaiseen seksismiin ja kink-seksuaalisuuksien väärinkuvaamiseen.

– On totta, että sadomasokismista tuskin löytyy ongelmatonta kuvausta, mutta sillä on myös potentiaalia kritisoida nykymaailman asenteita sukupuolirooleista ja seksuaalisuudesta. Sadomasokistisessa seksuaalisuudessa sekä niiden kuvauksissa painotetaan usein nimenomaan valinnan varaa, mikä osaltaan tekee seksismin väitteet ongelmallisiksi. Mikä saattaa muille näyttää seksismiltä, ei välttämättä ole sitä sadomasokisteille: he voivat myös parodioida samoja koodeja, joita jotkut toiset pitäisivät muka normalisoituneina ja väärinä, Pääkkölä kertoo.

Sadomasokismi voidaan Pääkkölän mukaan myös nähdä nykyisen neoliberalistisen talouden ja sen tuottaman säästäväisyyspolitiikan parodiana. Näkymättömät ja monisyiset valtasuhteet palautetaan yksinkertaiseen herra-orja -dynamiikkaan, jonka seksualisointi tuottaa Pääkkölän mukaan herkullisia tilanteita, joissa neoliberalistisen säästäväisyyden älyttömyys valaistuu aivan uudella tavalla.

Samalla tavalla niin sanottu postfeministinen nainen, jonka vastuulla on olla voimakas tarkan itsesäätelyn kautta, voi huomata nykykulttuurin älyttömien vaatimusten läpinäkyvyyden sadomasokistisen parodian kautta. Näin tapahtuu esimerkiksi Secretary -elokuvassa (2002).

– Elokuvassa arka sihteeri periaatteessa joutuu työnantajansa seksualisoinnin kohteeksi, mutta samalla hän huomaa, kuinka jokainen muukin taho yrittää säädellä hänen elämäänsä ja käyttäytymistään odotuksilla ja vaatimuksilla. Niinpä hän valitsee pomonsa seksuaalisesti palkitsevan elämäntavan. On postfeministinen ja myös hyvin neoliberalistinen ajatus, että jos tässä nyt joka tapauksessa joku minua komentelee, niin ainakin saan itse valita, kenen ja millaisesta komentelusta itse pidän eniten, Pääkkölä huomauttaa.

Väitöskirja sähköisessä muodossa: https://www.doria.fi/handle/10024/12573.