« Takaisin

Mononen, Sini / TY (väitös 1.12.2018): Soiva vainotieto. Vainoamiskokemuksen lähikuuntelu neljässä elokuvassa

Elokuvien musiikki ja ääni kuvaavat vainoamisväkivaltaa 

 
 

Mononen kuunteli tutkimustaan varten 59 vainoamiselokuvaa, joista analysoi tarkemmin neljä. Vanhimmat elokuvat olivat 1970-luvulta. Vainoamiselokuvat kuuluvat tavallisesti joko kauhun tai trillerin lajityyppiin. Niiden joukossa on kuitenkin myös muun muassa romanttisia komedioita.

– Jo varhaisissa vainoamiselokuvissa on kuultavissa selkeitä vainoamisväkivallan esityksiä, vaikka itse ilmiö nimettiin länsimaissa vasta 1980–1990-lukujen vaihteessa, ja Suomen rikoslakiin vainoaminen lisättiin rangaistavana tekona vasta vuoden 2014 alussa. Esimerkiksi vainoajan pakkomielteisyyttä sekä jatkuvaa uhrin lähestymistä ja tarkkailua on pitkään kuvattu vainoamiselokuvissa nimenomaisesti äänen ja musiikin avulla, Mononen kertoo.

Mielikuvat elokuvien vainoajasta rakennetaan äänen ja musiikin avulla

Mononen kuunteli tutkimuksessaan vainoamiselokuvien äänen ja musiikin kautta rakentamaa soivaa vainotietoa eli käsityksiä siitä, mitä vainoaminen on, kuka sitä tekee ja keneen se kohdistuu. Äänen ja musiikin kautta vainoamiseen voidaan liittää erityisiä mielikuvia.

Mononen osoittaa tutkimuksessaan, kuinka erilaisten kappalevalintojen ja äänisuunnittelun avulla vainoajaa voidaan kuvata erimerkiksi pakkomielteisenä, kontrolloivana, normatiivisesti poikkeavana ja siten vaaralliseksi miellettynä hahmona.

– Elokuvien musiikissa ja äänessä on kuultavissa muun muassa sellaisia kulttuurisia käsityksiä, joita on liitetty aikaisemmin selkeästi raiskaukseen. Esimerkiksi elokuvassa Hirveä kosto raiskaaja vainoaa uhriaan puhelimitse ja pakottaa hänet kuuntelemaan sellaista musiikkia, joka on elokuvassa liitetty nimenomaisesti raiskausväkivaltaan. Näin äänen ja musiikin kautta vainoamista kuvataan erityisesti uhrin intiimitilaan tunkeutuvana väkivaltana, johon liitetään musiikin avulla myös voimakasta häpeän tunnetta, Mononen kertoo.

Elokuvien kaikkivoipaiset hahmot, hyvät ja pahat, ovat usein havaittavia vain äänensä kautta

Puhelinvainoamiskuvaukset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka elokuvissa hahmotetaan vainoajan ja vainotun välistä valtasuhdetta.

– Erityisesti puhelinvainoamiskuvauksissa vainoaja esitetään voimakkaana ja pahantahtoisena hahmona äänen käytön avulla. Elokuvissa poikkeuksellista valtaa ja voimaa liitetään juuri sellaisiin hahmoihin, jotka ovat läsnä vain äänellisesti. Tällaiset akusmaattiset eli pelkästään äänensä kautta havaittavat olennot ymmärretään elokuvien traditiossa tyypillisesti kaikkivoipina jumalhahmoina, Mononen kuvailee.

Ääni ja musiikki vahvistavat elokuvassa vainoamisen kokemuksellisuutta

Monosen mukaan elokuvien äänestä ja musiikista erottuu erityisen voimakkaasti vainoamisen kokemuksellisuus.

– Vainoamisen luonne väkivaltana kuvataan elokuvien musiikissa ja äänessä erilaisina tajuntaa ja kehollisuutta koskettavina negatiivisina eli maailmasuhdetta häiritsevinä elämyksinä. Niin ikään äänen ja musiikin valossa vainoamisen aika näyttäytyy niin menneisyyttä, nyt-hetkeä kuin tulevaisuuttakin hallitsevana. Vainoaminen saatetaan esittää totaalisena väkivaltana, jossa vainottu menettää kontrollin kokemuksen omasta elämästään, Mononen summaa.

Monosen audiovisuaalisen lähiluvun ja -kuuntelun keinoin analysoimat elokuvat olivat Martha (ohj. Rainer Werner Fassbinder, 1974), Hirveä kosto (Lipstick, ohj. Lamont Johnson, 1976), Kun tuntematon soittaa… (When a Stranger Calls, ohj. Fred Walton,1979) ja Ikuinen rakkaus (Enduring Love, ohj. Roger Michell, 2004).

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7460-3.