« Takaisin

Auvinen, Tuomas / TY (väitös 19.1.2019): The Music Producer As Creative Agent. Studio Production, Technology and Cultural Space in the Work of Three Finnish Producers

Musiikkituottajan luova tekijyys rakentuu eri musiikkilajeissa eri tavalla

Auvinen selvitti väitöstutkimuksessaan, millaisia luovia ja sosiaalisia tekijöitä musiikkituottajat ovat ja millaisista aineksista tuottajan tekijyys rakentuu. 

Auvinen tutki kolmen eri musiikkilajin tuotantoprosessia ja tuottajan tekijyyden muodostumista niissä. Ensimmäisen tapaustutkimuksen kohteena oli kotistudiossa työskentelevä pop-tuottaja, toisessa klassisen musiikin ja kolmannessa rockmusiikin tuottaja.

– Tekijyydellä tarkoitan musiikin tuotantoprosessin sisällä olevien rakenteiden tarjoamia toimintamahdollisuuksia. Tutkimuksessani selvisi, että tuottajan tekijyys rakentuu eri tavoin tuotettavan musiikin lajista riippuen, Auvinen kertoo.

Tutkimus osoitti, että eri musiikkilajeissa tuottajalta odotetaan eri asioita. Myös musiikkiteknologian käyttö vaihtelee musiikkilajin mukaan.

– Teknologiset käytännöt yhdessä lajikohtaisten odotusten kanssa vaikuttavat tuotantoprosessin eri toimijoiden välisiin suhteisiin ja lopulta siihen, millaiseksi tuottajan rooli tuotantoprosessissa muodostuu. Tuottajan tekijyys rakentuu studiotuotannossa musiikkiteknologian, tuotantostudion sekä yhteistyökumppaneiden, eli musiikkia tehneiden taiteilijoiden välisessä vuorovaikutuksessa, Auvinen luonnehtii.

Pop-musiikin tracker-tuottaja osallistuu uuden musiikkiteoksen luomiseen

Elektroniseen soundimaailmaan pohjautuvassa pop-tuotannossa digitaalisen musiikkiteknologian rooli on keskeinen. Teknologiaa käyttää niin sanottu tracker-tuottaja, jonka tehtävässä yhdistyy elementtejä säveltäjän, sovittajan, sanoittajan, äänittäjän, editoijan ja miksaajan toimenkuvista. 

– Tuotettavan musiikin kokonaissoundi muodostuu alusta alkaen tuottajan ja artistin yhteistyön tuloksena. Tällaisessa tuotannossa tuottajan luova rooli on hyvin laaja ja ulottuu kaikkiin musiikin tekemisen osa-alueisiin, myös uuden musiikkiteoksen luomiseen, Auvinen sanoo.

Klassisen musiikin tuottaja keskittyy editointiin

Klassisessa tuotannossa lähtökohta on se, että orkesteri soittaa säveltäjän valmiiksi säveltämän kappaleen, jonka tuotantoryhmä äänittää tavoitteenaan luoda illuusio konserttisalitilanteesta. Tällöin tuottajan rooli rajautuu tarkemmin. 

– Tuottajan ensisijainen tehtävä äänityksissä on antaa palautetta muusikoille ja kapellimestarille. Tuottajan ehkä tärkein tehtävä on kuitenkin editointi, jossa tuottaja koostaa esityksen kymmenistä erikseen äänitetyistä pätkistä luoden mahdollisimman täydellisen illuusion teoksen kokonaisesityksestä, jota ei koskaan sellaisenaan tapahtunut, Auvinen kertoo.

Rocktuottaja huolehtii siitä ettei artisti kadota soundiaan

Rocktuottajan toimenkuva sijoittuu näiden kahden ääripään väliin. 

– Rocktuottaja saa kappaleet työstettäväkseen melko valmiina. Hän saattaa kuitenkin vaikuttaa olennaisesti tuotettavan musiikin soundiin ja sovituksiin. Tuottajan tehtävä on huolehtia siitä, ettei yhtye tai artisti ei kadota omaa soundiaan tuotantoprosessin aikana, Auvinen summaa.

***

Väittelijän yhteystiedot: tuomas.a.auvinen@utu.fi, p. 040 738 0860

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.utupub.fi/handle/10024/146576