« Takaisin

Haapoja, Heidi / HY (väitös 13.1.2017): Ennen saatuja sanoja: Menneisyys, nykyisyys ja kalevalamittainen runolaulu nykykansanmusiikin kentällä

Heidi Haapojan folkloristiikan alan väitöskirja Ennen saatuja sanoja. Menneisyys, nykyisyys ja kalevalamittainen runolaulu nykykansanmusiikin kentällä käsittelee menneisyyden ja nykyisyyden suhteen rakentumista kalevalamittaista runolaulua koskevassa puheessa 2000-luvun suomalaisen nykykansanmusiikin puitteissa. Väitöskirjaansa varten Haapoja on tehnyt haastatteluja ja kenttätöitä sekä koonnut aihetta käsittelevän mediatekstiaineiston.

Nykykansanmusiikilla tarkoitetaan tässä ammattimaista musiikin tekemistä, jolle ominaista ovat arkistomateriaalin käyttäminen vapaan taiteellisen ilmaisun välineenä sekä estraditaiteen esiintymiskäytänteet. Runolaulu tarkoittaa tässä kontekstissa paitsi laulua, jossa kalevalamitan lainalaisuudet toteutuvat, myös tiettyjä musiikillisia ratkaisuja kuten vähäsävelisyyttä.

Tutkimuksen mukaan menneisyyden ja nykyisyyden runolaulujen ja -laulajien välille tuotetaan voimakas side. Tutkimusta varten haastatellut laulajat kokevat, että runolaulut ovat ensisijaisesti väylä omaan taiteelliseen ilmaisuun, mutta samalla laulajat samastuvat aiempiin runolaulajiin vanhojen runotekstien kautta. Erityisesti naislaulajien välissä koetaan olevan symbolinen yhteys. Laulajilla pyrkivät usein myös tuomaan kuuluviin entisajan alemman yhteiskuntaluokan ihmisen tai naisen ääntä, minkä avulla voidaan haastaa nykyisyyden valtarakenteita.

Runolaulujen menneisyys ja nykyisyys rakennetaan myös kansallisuuteen liittyvällä tasolla. Runolaulujen ajatellaan siirtyvän laulajalta laulajalle, koska samalla suomalais-ugrilaisella kielialueella asuvilla katsotaan olevan heimoyhteys, vaikka sukulaisuussiteitä ei olisikaan. Tällä ajatuksella on pitkät juuret koko runolaulun keruu- ja tutkimushistoriassa, joka ulottuu 1800-luvulle. Ajatus toistuu yhä edelleen myös 2000-luvun mediateksteissä.

Runolaulut eivät pelkästään peilaa kansallista menneisyyttä: niiden kautta voidaan rakentaa myös suomalaista nykyisyyttä. Runolauluja ei nähdä vain Suomen kansallisvaltion alueella asuvien omaisuutena, vaan niiden ajatellaan olevan jaettua perinnettä muiden suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien kanssa. Myös monikulttuurisuus mainitaan tärkeäksi arvoksi, ja runolaulujen ajatellaan olevan osa globaalia runokielten verkostoa. Runolaulu nimetään aineistossa moderniksi perinteeksi: se kykenee samanaikaisesti kantamaan viestejä menneisyydestä ja sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin.

Väitöskirja eThesis-kannassa