« Takaisin

Poikolainen, Janne / HY (väitös 7.8.2015): Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus - populaarimusiikin ihailijakulttuurin rakentuminen Suomessa 1950-luvulta 1970-luvun alkuun

1950- ja 60-lukujen musiikkifanit esitettiin hupsuina ja hysteerisinä teinityttöinä

Populaarimusiikkia kuunneltiin 1950 ja 1960-luvuilla yhdessä, koska levyt ja soittimet olivat kalliita. Julkisuudessa musiikkifanit esitettiin tyypillisesti lapsellisina, hysteerisinä tai seksuaalisesti yliaktiivisina nuorina naisina.
 
Musiikin fanittaminen on tunnusomainen osa 2000-luvun suomalaista mediakulttuuria, mutta ilmiön juuret ulottuvat pitkälle vuosikymmenten taa. Janne Poikolaisen väitöstutkimus osoittaa, että fanikulttuurin peruspiirteet muotoutuivat 1950‒1970-luvuilla, musiikkiteollisuuden, julkisuuden ja nuoren yleisön aktiivisen vuorovaikutuksen tuloksena.
 
Musiikkifaniuden läpimurto ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista ilman sotienjälkeisten vuosikymmenten yhteiskunnallisia ja kulttuurisia murroksia. Kaupallisen nuorisokulttuurin rantautuminen, mediateknologian nopea kehitys, uudenlaisen julkkisjournalismin synty ja vapaa-ajan lisääntyminen ovat esimerkkejä niistä nuorten arjessa tapahtuneista muutoksista, joiden varaan fanikulttuuri Suomessa rakentui. Tämäntyyppisten modernisaatiomurrosten vauhdittuminen 1950- ja 1960-luvuilla selittää pitkälti sen, miksi musiikkifaniuden läpimurto tapahtui juuri tuolloin.
 

Fanius tarjosi myös vastauksia nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja elämäntyylin luomiin identiteettityön kysymyksiin. Idoleista etsittiin esimerkiksi uudenlaisia, modernisoituvaan nuoruuteen paremmin istuvia roolimalleja. Fanius tarjosi myös turvallisen tavan tutustua omaan seksuaalisuuteen vauhdilla seksualisoituvassa kulttuurissa. Lisäksi musiikkikulttuuri muodosti nuorille luontevan foorumin angloamerikkalaistumista ja kaupungistumista koskevien kysymysten käsittelylle. 

Niukkuus vahvisti yhteisöllisyyttä

Fanikulttuurin laajenemista hidasti varsinkin alkuvaiheessa se, että nuorten suosimaa populaarimusiikkia ja sen kuunteluun tarvittavaa laitteistoa oli melko niukasti fanien saatavilla. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että niukkuus toimi samanaikaisesti myös fanikulttuuria rakentavana tekijänä.

Äänilevyjen ja levysoittimien harvinaisuus esimerkiksi vahvisti faniudelle tyypillisiä yhteisöllisen kuluttamisen muotoja. Nuoret kokoontuivat yhteen kuuntelemaan levyjä tai yhdistivät vähäiset taskurahansa soittaakseen jukeboksien hittikappaleita yhä uudelleen ja uudelleen. Levyjen hankkimiseen liittyvä vaivannäkö ja pitkällinen radion äärellä odottaminen puolestaan lisäsivät lopulta koittavan kuuntelukokemuksen vaikuttavuutta.  

Väitöskirjassaan Poikolainen käsittelee myös sitä, miten musiikkifaniutta tulkittiin aikansa mediajulkisuudessa. Faniuden julkinen kuva oli usein hyvin yksipuolinen ja stereotyyppinen. Fanit esitettiin hupsuina, hysteerisinä tai seksuaalisesti yliaktiivisina nuorina naisina. Samaan aikaan poikien fanius jäi paljolti keskustelun ulkopuolelle. Tässä voi nähdä yhtymäkohtia myös nykyaikaan.

Lähdemateriaalinaan Poikolainen on käyttänyt monipuolisesti erilaisia muistitieto- ja media-aineistoja. Lisäksi aineistoa on täydennetty muun muassa ihailijakirjeillä. Aineistojensa avulla tutkimus rakentaa moniäänisen kuvan musiikkifaniuden ja suomalaisen nuoruuden historiasta.  

Teoksen tiedot

Janne Poikolainen: Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus ‒ populaarimusiikin ihailijakulttuurin rakentuminen Suomessa 1950-luvulta 1970-luvun alkuun. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 168, Tiede. ISBN 978-952-5994-87-2; ISSN 1799-9219, n. 300 s., nid., 30 euroa. 
 
Kirjaa voi ostaa Nuorisotutkimusverkoston verkkokaupasta tai tilata kirjakauppaan.

 

Lisätietoja

Tutkija Janne Poikolainen
puh. 050 910 9797
janne.poikolainen@nuorisotutkimus.fi