« Takaisin

Mattlar, Mikko / JY (väitös 10.6.2015): "Ei mitä hyvänsä rilutusta" – Populaarimusiikin tie legitiimiksi kulttuuriksi Helsingin Sanomissa 1950–1982

Mikko Mattlar tarkastelee väitöskirjassaan populaarimusiikin arvonnousua Helsingin Sanomissa vuosina 1950–1982. Tutkimus kartoittaa muutoksen, jossa aluksi hyväksymättömät populaarimusiikkityylit jazz, rock ja iskelmä pääsivät säännöllisen seurannan alle Suomen suurimmassa sanomalehdessä ja niitä alettiin käsitellä yleisesti hyväksyttävinä luovan tekemisen muotoina, mahdollisesti jopa kulttuurina tai taiteena.

Väitöskirjan etukansi

Tutkimus alkaa vuodesta 1950, jolloin ensimmäinen jazzin asiantuntija alkoi kirjoittaa säännöllistä jazzkritiikkiä lehteen. Populaarimusiikista kirjoittivat läpi 1950-luvun HS:ssa jazzin spesialistit, ja tämän asetelman seurauksena iskelmä ja rock'n'roll muodostivat lehden sisällössä kaupallisen ja vähempiarvoisena esitetyn vastaparin taiteellisesti käsitellylle jazzille. Syksyllä 1959 lehdessä aloitettiin kuitenkin iskelmäpalsta, jonka sisällössä iskelmä hyväksyttiin viihteenä.

Popmusiikista kirjoittaminen alkoi lehdessä 1960-luvun alkupuoliskolla juuri iskelmäpalstoilla, joilla esiteltyjen levyjen joukkoon ilmestyi vähitellen myös poppia. Palstoille tuli myös LP-levy- ja konserttiarvioita 1960-luvun puolivälissä. Ero kulttuuriosastolla samaan aikaan julkaistuun jazzkritiikkiin oli kuitenkin huomattava – siinä missä jazz oli jo 1950-luvulla ollut lehdessä taidetta, popmusiikista kirjoittaminen oli vielä 1960-luvun ajan pinnallista.

Muutos rockmusiikista kirjoittamisessa tapahtui lehdessä 1970-luvun alkuvuosina, jolloin kulttuuriosastolla alkoi rockkonserttien ja kotimaisten rocklevyjen arviointi. Vuosina 1970–1971 myös lehden sunnuntaiosastolla ilmestyi viikoittainen rockpalsta. 1970-luvun alkupuoliskolla HS:n kulttuuriosastolla kirjoitettiin jo niin jazzista, rockista, iskelmästä, bluesista kuin kansanmusiikistakin. Myös lehden ajankohtaisosastolla alkoi uusi viikoittainen rockpalsta keväällä 1976.

1970-luvun loppupuoliskolla populaarimusiikkia alettiin tuoda kulttuuriosastolla esille konsertti- ja levyarvioiden lisäksi myös näyttävissä kirja-arvioissa sekä artistihaastatteluissa. Lopullinen populaarimusiikin läpimurto lehdessä tapahtui kuitenkin vasta 1980-luvun alkuvuosina, jolloin suomirock ja uusi iskelmä hyväksyttiin. Suomirockin parhaita tekijöitä kehuttiin tuolloin HS:ssa niin yleistoimittajien näyttävissä artikkeleissa kuin asiantuntijakriitikoiden arvioissakin.

Mattlarin tutkimus osoittaa, että populaarimusiikki legitimoitiin pääsääntöisesti lehdessä yhdistämällä musiikki joko taiteeseen tai kansanperinteeseen liittyviin arvoihin. Molemmissa tapauksissa arvokkaana esitetty populaarimusiikki määriteltiin vasten kaupallisena ja epäaitona esitettyä populaarimusiikkia. Kaupallisuus oli tuomittavaa populaarimusiikkitoimittajien kirjoituksissa lehden osastosta riippumatta. Kaupallisuudeksi leimattiin muun muassa yleisön kosiskelu ja show-elementit.

– Samaan aikaan kun lehden ylin johto määritteli Helsingin Sanomia tehtävän tavalliselle kadunmiehelle ja suurelle yleisölle, monet lehden populaarimusiikkitoimittajat kirjoittivat erikoistuneemmille ja pienemmille yleisöille, ja suuren yleisön musiikki saatettiin samaan aikaan jättää lehdessä huomiotta. Oli erikoista, että suuren yleisön musiikkimakua jopa haukuttiin ja pilkattiin, Mattlar pohtii.

Tutkimuksessa haastatelluista HS:n entisistä populaarimusiikkitoimittajista valtaosa sanoi suoraan, että heillä oli myös yhteiskunnallisia päämääriä toiminnassaan. Kaikki haastatellut toimittajat kertoivat työskennelleensä lehdessä oma-aloitteisesti ja vapaasti. HS:n toimituksen johto ei käytännössä puuttunut siihen, millaisesta populaarimusiikista toimittajat kirjoittivat lehteen ja mistä näkökulmasta kirjoittaminen tapahtui.

Tutkimuksen aineisto käsittää 3 454 HS:ssa vuosina 1950–1982 julkaistua populaarimusiikkiaiheista juttua sekä 17 lehden entisen populaarimusiikkitoimittajan haastattelut.

Mikko Mattlar, puh. 050 376 8885, mikko.mattlar[ät]jyu.fi

Väitöskirjan julkaisee Musiikkiarkisto JAPA (ent. Suomen Jazz & Pop Arkisto), ISBN 978-952-68364-0-9. Tilausosoite: http://www.musiikkiarkisto.fi/julkaisut.php